perjantai 23. elokuuta 2013

Kylpyankat

Taimin leluvalikoima alkaa tuntua vähäiseltä, mikä toisaalta on ihan hyvä, ettei virikkeitä ole tarjolla liikaa. Välillä tuntuu että kädessä pyörii vain ne samat lelut. Osa leluista on jouduttu karsimaan pois, kun eivät kestä jatkuvaa suussa oloa.

Erityisesti Taimi tuntuu tykkäävän muutamasta kirjastaan mitä hänellä on. Tiitiäisen kirjoja 2kpl ja Hanhiemon runolipas.
Kirjat tuntuu kiinnostavan paljon nykyisiä leluja enemmin ja varsinkin tiitiäisen satupuun sininen kansi on ylitse muiden. jos kyseinen kirja on ollut välillä kuivumassa pöydällä, ja se taas laitetaan lattialle, syöksyy taimi silmät kiiluen kirjan perään.
Pitää vähän funtsia josko Taimille hankkisi jonkun uuden lelun. Vauvojen katselukirjat olisivat meille tervetulleita yllätyksiä, saisi Taimi imeskellä rauhassa kirjojen kovia reunoja!

Olen ottanut tavaksi lukea jokapäivä Tiitiäisen satupuun alusta loppuun saakka Taimille ääneen, ja nyt viimeviikolla otettiin lukuun hanhiemon iloinen lipas, ja Taimi tykkää katsella kun äiti eläytyy riimittelyihin. Huomaan usein että perheen isommatkin pojat kuuntelevat kiinnostuneina lorua korvasienessä asuvasta Haitulasta ja hymähtelevät hupsuille jutuille.

Mutta erityinen puute huomattiin, ettei Taimilla ollut minkäänlaisia kylpyleluja. Nyt Taimi alkaa olla jo sen verran "iso" että kylvyssä ollessa alkaa kädet haroa jotain tekemistä. Muistin että oli joskus tullut isoveikoille ostettua kumiankkoja, kyselin ankkojen perään tässä yksi päivä ja pojat kaivoivat pienen ankka armeijan lelulaatikkonsa kätköistä. Enkä puhu vain kuvainnollisesti, nimittäin nämä eivät olekaan ihan tavallisia kumiankkoja. Näitä on jossain paljon lisääkin, mutta luulen että neljän ankan iskujoukko riittää Taimille tältä erää!







Täytyy tässä ihan googlettaa että paljonko kiinteitä noin 5-kuiselle saa syöttää? Nyt meillä menee mielestäni aika iso lautasellinen aamupuuroa kera hedelmäsosesilmän. päälle 200ml maitoa. Muutaman tunnin päästä purkillinen sosetta+ pullollinen maitoa. Iltapäivästä vielä toinen sosepurkki, aina vuorotellen marja tai kasvis sose. Maitoa kuluu kuitenkin noin 800ml päivässä vaikka kiinteitäkin menee noinkin paljon? Onkohan tästä tiedossa hurjaa painon nousua ja pullataikina efektiä? Neuvola meillä on vasta parin viikon päästä.
Taimi on nyt lähes viikonkäynyt nukkumaan jo klo 22.00 (aika tarkalleen) ja herännyt aamulla siinä 9-10 aikaan. Päivästäkin on parit pitemmät unenpätkät usein maistuneet, tai sitten yhdet muutaman tunnin mammuttiunet. Ainakin ruoka on pitänyt tytön siis tyytyväisenä, eikä toistaiseksi ole ilmennyt mitään masuvaivojakaan.

2 kommenttia:

  1. Oho! Meidän Lauri syö kuin pikkulintu Taimin rinnalla! Puuroannokset tehdään vain puoleen desiin vettä ja rinnalla myös hedelmäsosetta, ja usein jää vähän syömättäkin. Nippanappa joskus saa ruoka-aikoihin pikkupurkillisen menemään ruokasosetta. :D Hyvällä ruokahalulla kyllä syö tiettyyn pisteeseen. Söpöjä ankkoja Taimilla! Havahduin itsekin kylpylelujen puutokseen vähän aika sitten, mutta en ole vielä saanut aikaiseki ostaa mitään.

    VastaaPoista
  2. järjellä ajateltuna tuo ruokamäärä on kuitenkin varmaan aika ok, ottaen huomioon että Taimi jo ryömii pitkin kotia aamusta iltaan, joten se kulutuskin on varmaan jo toista siinä vaiheessa, kuin jos ei vielä ihan niin paljoa liikkuisi :) ihan jokapäivä ei soseet maistu ihan noin hyvin.. tänään ei uponnut kuin aamupuuro. maissi olikin ihan nou nou tytsyn mielestä tänään...

    VastaaPoista