sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ensimmäinen syntymäpäivä



Eilen juhlimme suurella porukalla neidin 1-vuotis juhlia. Paikalla oli melkein kaikki ketä kutsua saattaa.
Taimi otti vieraita ilolla vastaan, ja oli tietysti hyvin kiinnostunut lahjapaketeistakin.
Taimilla oli päivän aikana 3 eri mekkoa päällään, kun lahjapaketeista paljastui toinen toistaan kauniimpaa ja kivempaa asua! Nyt on taas kovasti uusia vaatteita joista valita päällepantavaa. Taimin vaatetilanne olikin päässyt aika kehnoksi, sillä kovan pyykkäyksen seurauksena iso osa on päätynyt poisheitettävän kulahtaneeseen kuntoon.
Meillä on neuvola vasta tiistaina, joten mittoja saadaan kehiin vasta ensiviikolla. Neljä hammasta, ja kyky juosta ja kiivetä. Puhuminen tulee sitten vasta tulevaisuudessa joskus perästä kuvioihin, nyt vielä ei sanoille riitä Taimilla aikaa!





























                                                                -Ei enää vauva-




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti