keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Ikea ostoksia

Eilinen oli pitkä päivä.
Lähdimme Villen mummin kanssa keskipäivällä jännittävälle ja vaihderikkaalle matkalle Vantaan Ikeaan. Söimme kuuluisia Ikea lihapullia ja vaikka kaikki ei sujunut aivan kuten Strömsössä, oli päivä varsin onnistunut. Ostoksia kertyi todella runsaasti kärryihin ja osa jäi sinne odottamaan santsikierrosta.

Vaikka olimme kotona vasta illalla 22.30 niin tuntui kuin päivä olisi kulunut yhdessä hetkessä.
Jäin ehdottomasti janoamaan lisää Ikeaa!
Tänään sain suuren ilouutisen että meidän muutto onnistuu jo tänä perjantaina, joten voi olla että pientä hiljaiseloa tulee blogin saralle hetkeksi.

-Taimi kävi painamassa tietokoneen virtanappia tässä välissä, onneksi bloggeri tallentaa jatkuvasti keskeneräiset kirjoitukset niin vahinkoa ei synny...-

Taimilla oli päivä sujunut hyvin mummon ja isoveikan hoivissa,
Mummo antoi hoitopäivän jälkeen palautetta että Taimi on kamalan kiltti lapsi, mutta aika vaikea puettava. Se kuulostaa kyllä tutulta, vaatteiden ja vaipan vaihdot ovat tosi vaikeita kun toinen ei pysy aloillaan yhtään, vaan pistää kaikella voimalla ja mölyllä vastaan.
Onneksi meillä on isi kakkavastaajana. Itse koitan välttää kakkajuttuja viimeiseen asti niiden hankaluuden vuoksi.

Huomenna vielä paniikkipakkausta sekä pientä juoksua kaupungilla mm. lampunjohtoa, sekä toisen isoveikan työtuolin noutamista...

Palataan astialle uudesta kodista käsin, hei heeei!!

kaikki kuvat : Ikea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti