maanantai 10. maaliskuuta 2014

Taimin toivelista

Tämä nyt ei ehkä varsinaisesti ole Taimin toivelista vaan ehkä enemminkin puutelista! Syntymäpäivät ovat jo mielessä, ja vaikka emme lähestyvien häidemme vuoksi nyt kovin suuria 1-vuotisjuhlia pysty järjestämään, emmekä suuria toiveita kenellekään vieraallekaan näin tahdo asettaa, inspiroiduin tekemään tälläisen listan ihan itseänikin varten, mitä Taimi tarvitsee lähitulevaisuudessa eniten. Näin osaamme ehkä paremmin priorisoida mahdollisia hankintoja.

Taimi on alkanut aamuisin roikkumaan siihen malliin pinnasängyn reunoilla, että ei varmaan mene pitkään kun neiti oppii kiipeämään laidalle ja putoamaan alas. viimeistään siis varmasti loppukesästä on edessä juniorisängyn osto josta Taimi pääsee itse kapuamaan pois aamulla ja tulemaan meidän viereen/leikkimään lattialle. (Meillä on onneksi makuuhuoneen ovessa lukko joten oven saa laitettua säppiin ettei taapero karkaa itsekseen huoneesta) Olen vähän silmäillyt Ikean sänkyjä ja tälläinen olisi esimerkiksi sopivan ilmavan näköinen, sekä pienikokoinen että se mahtuisi makuuhuoneeseemme oman sänkymme kaveriksi. (70x160cm)

Ajattelin näin etukäteen että häiden jälkeen voidaan heittää Villen kanssa ostoskeikka Ikeaan ja hakea tämä Taimille heti kun näyttää siltä että pinnasänky on liian vaarallinen kapistus.


UUSI PEITTO TAIMILLE
Uuteen sänkyyn olisi tarpeellista hankkia juniorikokoinen peitto!
Taimilla on tällähetkellä käytössä trikoinen viltti, sillä ennen syntymää ostamani untuvainen vauvatäkki on liian pieni ja muhkea. Muhkeutensa vuoksi se ei laskeudu yhtään, vaan tönköttää suorassa ja jo liian naftin kokonsa vuoksi se ei riitä laskeutumaan Taimin ympärille vaan sillä saa lähinnä peitettyä pepun, ja siihen sen peiton peittokyky jääkin. Meidän makuuhuone on lisäksi aika lämmin, joten trikoisella viltillä on hyvin kyllä pärjätty. Junioripeiton koko voisi olla esimerkiksi 115*130-150cm



TAIMILLE LASTEN TYYNY
Taimi rakastaa tyynyjä, paijata ja peuhata niiden kanssa. Mitä muhkeampi, sen ihanampi.
Viellä ei omaa tyynyä hänellä sängyssä ole, mutta uuteen sänkyyn



KUVAKIRJOJA / KURKISTUSKIRJOJA
Taimi tykkää lukea. Olisi kiva jos Taimilla olisi enemmän kivoja kurkistuskirjoja tai kirjoja joissa on jotain hauskaa katsottavaa ja koskettavaa. Kuitenkin sivut saavat olla vielä pahvisia, Taimi ei osaa käsitellä paperisia kirjansivuja! Puolet meidän kuvakirjoista jouduttiin heittämään roskiin talven aikana, kun Taimilla oli kamala vimma imeksiä kirjoja puhki ja pilalle. Nyt olen huomannut että kirjojen pureskelu on jäänyt pois. Välillä ehkä korkeintaan vähän täytyy lipaista.. Mutta tolkun kanssa



PALLO
Kiva potkupallo, kevät on tulossa ja leikkipuistot kutsuu, oma pikku pallo täytyy aina pakata mukaan puistoon. Isin kanssa voi pelata jalista, ja pallon kansa keksii vaikka mitä kivoja muitakin leikkejä. Hyvälaatuinen pallo viihdyttää monta vuotta.



HIEKKALELUT
Pikkuinen ämpäri ja lapio. Sellaiset joita on helppo kantaa mukana pihalle. Ei mitään liian vaikeita vempaimia. Mahdollisimman yksinkertaiset ja käteen sopivat, on aina ne parhaimmat leikeissä.







NUPPIPALAPELI
Jokaisella lapsella pitää kai olla sellainen. Mahtaisikohan Taimi osata pian jo rakentaa tällaisen?


Sitten hakusessa olisi tietysti ne jo aikaisemmin mainitsemani kävelykengät sekä kevääseen sopiva ulkoilupuku koossa 86.
Ei kyllä mitään käsitystä Taimin kengännumerosta, pitää lähteä kai sovittelemaan popoja jonnekin.

Ja sitten se keinu omalle takapihalle


Tämä lienee myös sellainen jokamuksun kulkupeli jolle varmasti löytyisi pian käyttöä vauhdikkaalla pikkuneidillä sisä- ja ulkoleikeissä!

Kun mietin, mitä 1-vuotias voisi tarvita/haluta, ja lueskelin muiden kokemuksia, niin aika moni kertoi 1-vuotiaan tytön nauttivan hoivata pientä nukkea, ja työntää sitä nukenrattaissa. Onkohan Taimi jotenkin pöhkö, sillä ei se kyllä ikimaailmassa voisi vielä ymmärtää nuken hoivaamisesta yhtään mitään vähään aikaan! Myös erilaiset kotileikkivälineet esim. astiastot mainittiin olevan suosikkeja 1-vuotiailla tytöillä. Noh, muovinen astiasto meiltä löytyykin, niitä levitellään, ja niitä pureskellaan, mutta ei kyllä ymmärretä alkuunkaan että mitä niillä pitäisi oikeasti tehdä.

Yritettiin myös eilen ottaa sisaruksista yhteiskuva mutta kolmen koplassa aina joku on touhuamassa jotain muuta, tai erimieltä koko kuvauksesta. Taimi keksi juuri kun kaikki oli valmiina ja koossa, että hänelläpä onkin aivan maita kaatava NÄLKÄ!! Ei muuta kuin syömään, parempi onni ensikerralla!






1 kommentti: