perjantai 18. lokakuuta 2013

Taimi pipinä, ja sekalaisia ajatuksia

Aamupäivällä:
Taimi meni nukkumaan yhdentoista aikaan eilen illalla mutta heräsikin jo kahden aikaan yöllä parkumaan. Pinnasängystä löytyi kovasti räkäinen pieni vauva jolle ei kelvannut edes tuttipullo. Nenä aivan täynnä räkää pienellä.
Siirsin meidän sängyn seinää vasten keskellä yötä ja otin neidin viereen.  Siihen se sitten asettui nukkumaan, mutta yö oli aika levoton. Nuha selvästi vaivasi nukkumista.
Ulkona sataa.
Aamupuuroa ei mennyt ihan normaalin kokoista annosta, mutta tuttipullo sitten kelpasi jo.
Ajattelin pakata Taimille lämpimästi päälle ja lähteä vähän ulos, kun kerran tytöllä ei lämpöä ole niin ulkoilma voisi avata tukkoista nenää.
Mutta katsotaan taukoaisiko tuo sade yhtään tänään.



Päivä:
Vesi muuttui rännäksi ja lumeksi, mutta sitä tulee niin reippaasti etten tohdi lähteä kastelemaan jalkoja kaupungille. Clas Ohlsonilla olisi ollut mielenkiintoisia juttuja joita olisin käynyt ainakin katsomassa. Esimerkiksi tämä valaisin
maksaa alle 15euroa Clas Ohlsonilla, kun taas se "aito" maksaisi  190eur
Oikeanpuoleinen ritilävalaisin on se aito Design House Stocholmin valaisin. tuo halpaversio kelpaisi aivan hyvin meille. Käyttäisin tätä pöytävalaisimena esimerksi työpöydällä kallellaan omaan kehikkoonsa nojaten.





 

Huomiselle näyttää parempaa keliä. Ehkä huomenna...


Iltapäivä:

Taimi söi ½purkillista liha- ja hedelmäsoseita kumpaakin. Normaalisti purkit menee kokonaan, ainakin se hedelmä. 
Päiväunet maistuivat tunnin verran.

Mitasin lämmön heti päiväunien jälkeen, ja se oli päälle 37. 
Taidan kaivaa supot jo valmiiksi esiin kaapista.

Voi harmi kun meillä ei ole sitä "niistäjää".. NenäFriida taisi olla nimeltään. Isi voisi käydä apteekista hakemassa tullessaan. 
Jos tuon rään saisi nenusta pois ja olo helpottuisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti