tiistai 15. lokakuuta 2013

Syksyistä





Tänään on harmaata, mutta eilen oli kaunis syksyinen päivä. Kuvat siis eiliseltä kävelyltämme Taimin kanssa. Viimeinen syksy näissä maisemissa, joissa on tullut vietettyä viimeiset viisi vuotta. Vaikka marraskuun alkuun sattuva muutto onkin luonnon kannalta karuinta aikaa, odotan kuitenkin uusia maisemia jo kovasti. Ei näissäkään mitään vikaa ole ollut mutta kaipaan jo uudistusta.  Minulle muutto on aina kuin uuden elämän alku. Muuttaminen raikastaa kaiken. Kotia tulee uusittua rankalla kädellä ja aina kuitenkin se omin matkaa mukana, ja jokaisesta uudesta kodista on tullut aina oma, päivitetty versionsa kaikista aikaisemmista näkemyksistä lisättynä uuteen.
Puhtaalle pohjalle on paljon helpompi rakentaa sisustus sellaiseksi jollaista kaipaa, mutta jota on vaikea toteuttaa nykyiseen täyteen, ja jo kaikesta vanhasta valmiiseen kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti