torstai 13. kesäkuuta 2013

Meidän vaunut

Meidän Vaunut valittiin ulkonäön ja laadun perusteella. Minulla oli ehdokkaana Mutsyn Evot pitkään ja olisin ne tunnettavuuden perusteella itse ottanutkin, mutta Ville lopulta halusi nämä meille tulleet vaunut niin kovasti, joten annoin myötä.
Vaunut ovat euroopassa valmistetut ja  täyttävät kaikki EU:n laatuvaatimukset. Settiin kuuluu kuvan vaunukoppa, jossa on säädettävä selkänoja istuma asentoon asti, sekä myös erillinen ratasistuin jota emme ole vielä päässeet käyttämään, että turvakaukalo joka sopii suoraan runkoon mukana tulevien adapterejen kanssa. 
Mukaan tuli myös hoitolaukku, hyönteis- ja sadesuojat sekä kannellinen tavarakori. 
Vaunujen valmistaja on puolalainen Tutek
Voin ehdottomasti suositella kyseistä valmistajaa, tuote nimittäin täyttää kaikki pikkutarkan ihmisen laatuvaatimukset.
Sain lisäksi tehtaalta sähköpostin kautta henkilökohtaista ja nopeaa palvelua englannin kielellä. vaunujen malli ja merkki on lisäksi kilpailuissa laatupalkittuja.
Vaunuilla on kahden vuoden täysi takuu.
Merkki on täällä suomessa kyllä vielä melko tuntematon.
Ambero mallissa on paljon hauskoja mutta tyylikkäitä värejä, ja lisäksi osassa väreistää on runko saatavana saman värisenä kun kankaan tehosteväri.  Kääntyvät etupyörät mahdollistavat kulkemisen ahtaissakin paikoissa ja ilmakumien ansiosta lenkkipolullekin vaunut rullaisivat mielellään mukaan.
Vaunut tuntuvat keveiltä ja helpoilta työntää.
Ihastuin itse vaunukopan muotoiluun ja rungon malliin. ja pinkkihän on meidän väri!
Vaunukoppaan kuuluu suojapeite joka ei ole alla olevissa kuvissa paikallaan. Näin kesällä koppa saa olla avoin. Vaunukopan kuomussa on verkolla suojattu kurkistus/tuuletus ikkuna. Erillisessä ratasistuimessa on vielä suurempi ja peittävämpi  kuomu joka suojaa isomman lapsen kokonaan lumimyrskyiltä.  
Setin kaikki osat mukailee samaa väritystä


 Kuomussa on sisäänkäännettävä lippa.
 Ja kivoja yksityiskohtia
 Vaunut sopivat kenkieni väriin
 Sisäpuolella on valkeat pehmusteet ja patja. kuvassa on vielä äitiyspakkauksen makuupussi vauvan alla.

32 kommenttia:

  1. Mistä ihanat pantteri vaatteet ovat?

    VastaaPoista
  2. kaikki ovat h&m:ltä jotain hieman vanhempaa heidän mallistoa :)

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanat vaunut! :)

    http://lindajessica.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, mistään muualta en ole löytänyt suomenkielisiä käyttökokemuksia näistä vainuista joten mulla onkin nyt sitten litania kysymyksiä, jos jaksat vastata :)
    - Onko koppa näppärä irrottaa? Meidän pitäisi kantaa 1 kerros vaunuja hissittömässä talossa...
    - Vaikuttaako renkaiden lukitusmekanismi kestävältä, entä jarrut?
    - Onko kangas helposti puhdistettavissa (valkomustia harkitsen, joten valkoinen väri VÄHÄN mietityttää koiraperheessä, mutta valkomustat on vaan mun makuun ainaoa vaihtoehto)
    - Onko näppärät laittaa kasaan?
    - Aisan korkeuden säätö: onko helppo löytää sopiva korkeus vai onko säätövälit kovin suuret?
    - Miltä ratasosa vaikuttaa? Saako säädettyä makuuasentoon ja saako jalkatuen korkeutta säädettyä?
    - Miten turvakaukalo on pärjännyt testeissä tai onko ollut missään testeissä? Millainen se muuten on ollut käytössä? Maxi Cosi on meillä vaihtoehtona, vähän epäilyttää tällainen vähemmän tunnettu kaukalomerkki, että onko hyvä ja turvallinen...
    - Ai niin ja yksi kysymys vielä, millanen jousitus on? Koiran kanssa lenkkeillessä pitäisi päästä kevyesti maastossa kuin maastossa.

    Kiitoksia jo etukäteen, jos viitsit vastailla!

    VastaaPoista
  5. on helppo irrottaa. meilläkin on vaunuvarasto maantasolla, josta kannan myös hissittömässä talossa kopassa vauvan kotiin. kuomussa on tosi jämy kantokahva ja vielä piilotettuna vetskarin taakse. tosin nyt vauva alkaa olla jonin iso ettei tarvitse enää tuoda kopassa sisään, kun ei jää vaunuun nukkumaan enää. koppa toimi koko kesän meillä matkasänkynä eli se on tosi tilava pitkällekin vauvalle.Itselläni on aikaisempaa kokemusta emmalöjungien ja briojen jarruista ja nämä ovat olleet kätevimmät tähän asti. eli jarrun kohtaa ei tarvitse ns. etsiä, vaan se lukittuu kerta polkaisulla. renkaiden mekanismi vaikuttaa oikein hyvältä,en keksi miten se voisi mennä rikki, vaikka nyt on jo 5kk käyttökokemusta takana :) lukitus on kyllä älyttömän näppärä, siinäkään kun ei renkaiden asentoa tarvitse hakea, oli ne missä asennossa tahansa ne hakeutuu itsestään suoraan, kun lukituksen kääntää päälle. aisan säätövälit on mielestäni pienet, ainakin meille löytyy sen kummemmin miettimättä oikeat korkeudet (minä 167, mies 190cm) ainoat rattaat missä mies ei esim potki taka akseliin kun työntää rattaita. johtunee rungon mallista että on tilaa jaloille. ratasosa ei ole vielä ollut käytössä meillä. mutta menee makuuasentoon ja saa säädettyä jalkatukea :) olisi voinut ottaa jo aikoja sitten käyttöön sen vauvalla mutta tahdon käyttää koppaa niin kauan kun on mahdollista, että tulee sitten kunnolla käytettyä :D turvakaukalo on kiddyn valmistama.tutek tekee siihen vaan tekstiilit. kiddystä löytyy googlella kokemuksia. (turvakaukalon valmistaja lukee kaukalossa, mutta sitä ei mainita esim babytownin sivuilla ollenkaan) kaukalo on meillä ollut paljon käytössä, nopea kiinnittää runkoon, adapterit kulkee aina mukana tavarakorissa. ja turvavöihin laittaminen on nopeaa jaoikea asento löytyy automaattisesti. heh tuleepatästä suitsutusta, jousitus on todella joustava, me pidämme kaupunki olosuhteissa jousituksen jäykimmällä, sillä rattaat niiailee turhan helposti katukivetyksillä omaan makuuni, mutta maastossasiitä olisi varmaan etua. eli jousitus on säädettävä

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon! Vaikuttaa kyllä nyt pahasti siltä että nämä vaunut menee tilaukseen :)

    VastaaPoista
  7. Hei vielä lisäkysymys kaukalosta: osaatko sanoa tarkemmin mikä Kiddyn malli on kyseessä? Entä paljonko kaukalo painaa?

    VastaaPoista
  8. mallia en valitettavasti osaa sanoa, ulkonäöltään muistuttaa kiddy nestiä. tässä on sama kantokahva muotoilu ja tuo "turvapesä" mutta lukitusmekanismi kahvassa on tässä toisella puolen kahvaa, joten mallia on ainakin kustomoitu tutekille sopivammaksi, koska tässähän on ne adapterit tutekin runkoon. painoa on about 3kg. meidän vaaán mukaan :) kevyt siinämielessä että minä jaksan yhä kanniskella 7.5kiloista vauvaa siinä. muistelen että isojen lasten kanssa oli kaukalon kanto kauheaa, 10v sitten taisivat painaa 5kiloa.

    VastaaPoista
  9. niin saahan tähän sen maxi cosinkin kiinni erikseen ostettavilla adaptereillä jos se kiinnostaaenemmin :) suosittelen kysymään tarkempia tietoja kiddyn mallista esim tutekilta suoraan, minulle he vastailivat todella nopeasti. http://www.tutek.pl/en/products/ambero tuossahan on tietoa tästä vaunumallista, he mainitsevat kiddyn siellä myös vain merkiltä muttei mallilta.

    tälle ihmiselle kannattaa laitta kysymyksiä jos joku yksityiskohta askarruttaa johon en osannut vastata: a.kozikowski@tutek.pl :)

    VastaaPoista
  10. pakko lisätä vielä että tutekilta sain itse suoraan tuonne yllämainit semaani osoitteeseen olemalla yhteydessä, myös vaunuihin kuosiin sopivan päivänvarjon. en kyllä vielä ole sille keksinyt käyttöä heh, mutta ehkä isommalle lapselle, ja ratasosan kanssa :) eli kannattaa kysellä, mikäli päivänvarjolle on käyttöä. http://dysk.tutek.pl/tutek_pictures/zzz_others/parasol/IMG_4821.jpg

    VastaaPoista
  11. KIITOS!!! Valtava litania kysymyksiä laitettu valmistajalle :) On tämä tarkkaa puuhaa, hankalampaa kuin auton osto :P Tilasitko siis suoraan Puolasta vai ostitko Babytownin kautta? Hintaeroa näyttäisi olevan aika paljon, mutta rahdin hintaa tulee toki päälle. Myös takuu yms. vähän mietityttää, mutta jos se jälleenmyyjän kautta toimii, niin luulisi että myös suoraan valmistajan kautta...

    VastaaPoista
  12. babytownista ostettiin lopulta vaunut. uskon että takuu on kuitenkin sama suoraan valmistajaltakin ostettuna. eli 2 vuotta.

    VastaaPoista
  13. Hei, ajattelin vielä kirjoitella, kun vastaustesi perusteella Amberot tilattiin :) Meinasin jo hermostua ja mietin että joutuu palauttamaan, kun ei todellakaan mennyt pieneen tilaan kun laittoi kasaan, mutta sitten vasta huomasin miten näppärästi renkaat saa irrotettua (mies siis kasasi vaunut, joten en renkaiden kiinnitystä heti hoksannut). Vinkkinä muille blogisi löytäjille voin sanoa, että me ostettiin Maxi Cosin kaukalo ja adapterit tilattiin vaunuihin, mutta palautukseen meni, eli mielestäni Maxi Cosin kiinnittäminen oli todella hankalaa ja totesin että eipä tulisi meillä käytettyä. Ilmeisesti siis Tutekin oma kaukalo toimii näppärämmin? Ainoa selkeä miinuspuoli Amberoissa on mielestäni se, että vaunukopan suojapeitteessä on vetoketju vain jalkopäädyssä, paremmin suojaisi jos olisi kauttaaltaan vetoketjukiinnitys. Lisäksi vaunukopan kiinnittämisessä täytyy olla tarkkana, että menee suoraan, muuten joutuu vähän säätämään että saa lukittua. Kopan irrotus on kyllä helppoa! Renkaat on ihanan isot ja näppärät ja mielestäni ratasosakin vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti nämä ovat myös käytössä kätevät ja kestävät, vielä neljä viikkoa laskettuun aikaan :) Mutta KIITOS vielä Aurinko, että jaksoit vastailla kaikkiin kysymyksiini!!!

    VastaaPoista
  14. Heippa! Meillä on nämä vaunut mustavalkoisina, ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Yksi asia vain ihmetyttää: millä noihin eturenkaisiin saa ilmaa? Vielä ei olla löydetty pumppua, joka sopisi siihen väliin. Meille tuo koppa käy myös varmaan pieneksi jo ennen kevättä, kun poika nyt jo nelikuisena on 68-senttinen... Pitää tutustua paremmin ratasosaan miten se toimii nukkumispaikkana.

    VastaaPoista
  15. meillä on biltemasta ostettu pumppu, siellä näyttää olevan monenlaisia, missä pumppuun liitetään erillinen "letku osa" jossa se suutin on. tämä mahtuu ihan normaalisti myös ahtaaseen eturenkaaseen. ollaan nyt kerran jouduttu eturenkaat täyttämään ja ei ongelmia ollut. varmasti vastaavia pumppuja, esim jalkapumppu jossa on vaihdettavia suulakkeita, löytyy eri kaupoista. :) me vaihdettiin ratasosaan vauvan tultua vajaa 6kk ikään, siinä on ihan täydet nukkumavalmiudet kuten koppa osassakin.

    VastaaPoista
  16. Kiitos nopeasta vastauksesta. Täytyy siis suunnata Biltemaan. :) Ratasosa pitää varmaan ottaa esiin jo ihan lähitulevaisuudessa, jos se kerran yhtä hyvin sopii nukkumiseen. Makuupussin kanssa koppa on nytkin jo aika täyteen ahdettu. ;) Eikä tässä kauaa mene, kun poika saa jo istuakin.

    VastaaPoista
  17. Hei, löysin sattumalta blogiisi kun etsiskelin tietoa näistä vaunuista. Innostuin vaunujen ulkonäöstä ja hintakin olisi huomattavasti edullisempi kuin muissa vaihtoehdoissamme. Minua kiinnostaisi kuulla, miten vaunujen käyttö on sujunut talvella eli onko helppo työntää myös (runsaassakin) lumessa? Meillä ei vielä täällä Helsingissä ole lunta, mitenhän mahtaa olla siellä teilläpäin...?

    VastaaPoista
  18. Ei ole vielä meilläkään täällä lunta, joten sitä kokemusta täytyy vielä odotella!

    VastaaPoista
  19. Hei, kiinnitetäänkö turvakaukalo autoon siis turvavyöllä vai onko siinä mukana myös autoon niin sanottu jalusta mihin kaukalo tulee kiinni?

    VastaaPoista
  20. Kuinka vaunut kulkenut nyt lumessa? Mitkä kokemukset vaunuista kaikkineen nyt tähän mennessä? :)

    VastaaPoista
  21. Ei ole ollut muuta moitetta, kuin että ratasosan muovi-ikkuna ei tykännyt kovasta pakkasesta, mutta tämä on ilmeisesti lähes kaikkien kurkistusikkunoiden ongelma, läpinäkyvä muovi siis repeilee kovassa pakkasessa :( Onneksi siinä ikkunassa on myös kangasverkko, joten suuria harmeja ei ole tullut .. ilman verkkoa kyllä harmittaisi ikkunan avonaisuus. Rattaat itse kulkee loistosti myös lumessa. Ovat olleet kovassa käytössä meillä. Renkaat jouduttu täyttämään vain kaksi kertaa nyt vuoden aikana pumpulla, ei paha ollenkaan. Meillä siis pian vuoden olleet käytössä nämä. vanhempien lasten osalta minulla on kokemusta emmaljungista täyskumirenkailla sekä brioista ilmakumeilla. Mitään ns.laatueroa ei omaan silmään näihin merkkeihin ole tullut.

    VastaaPoista
  22. niin ja tuossa tämän postauksen kuvien vaunukopan ikkunassahan ei ole muovista ikkunaa, muovi on vain ratasosassa. en kyllä ymmärrä edes miksi se siinä on, pelkkä verkkokin riittäisi kurkistusikkunaan... kuvia vaunuista löytyy randomista muista postauksista ja instagrammistani joissa on ratasosa käytössä. ratasosaan siirryimme jo joskus syyskuussa muistaakseni!

    VastaaPoista
  23. Kiitos vastauksesta :) muistan lukeneeni että olet n.170cm ja miehesi 190cm? Meillä aivan samoin. Tuntuiko että vaunukoppa oli liian matalalla? Ja molempien hyvä työntää? Pystyyköhän muovin repeämistä mitenkään estää? Mistä tuo Taimin hiuspanta on? :) menemme pian turkuun testailemaan vaunut.

    VastaaPoista
  24. Juu kyllä, vaunukoppa on suhteellisen korkealla. Korkeammalla kuin monella muulla valmistajalla. Nämä vastaa aika pitkälle trillen vaunuja, rungoltaan, jos on niitä vastaan tullut? Muovin halkeilun voi estää jos sitä osaa kuomuista ei pakkasessa kääntele. Meillä tuli vekslattua kuomua kyllä 25asteen kelissä heti auki kiinni....ja siinä se sitten menikin! Olen tehnyt kukkapannan itse :) meillä mies työntelee pääosin Vaunuja, ei ole valitellut , rungon korkeus tekee varmaan sen ettei tule kävellessä potkittua rattaita.

    VastaaPoista
  25. Lisää kuvia missä esim mies työntää vaunua on äkkiselaamalla 2.7.13 sekä 2.10 .13ja ratasosaa näkee hyvin 30.9 .13 otetuissa kuvissa. :)

    VastaaPoista
  26. Lisääkin on jos jaksaa selata postauksia! Itse aina kännykällä vastailen täällä, pahoittelut kirjoitus virheistä yms ;)

    VastaaPoista
  27. Eihän tuo sitten ole liian korkea 155 senttiselle työntäjälle? Tai no se selvinnee paremmin sitten kun mennään testaamaan vaunuja :)

    VastaaPoista
  28. Täytyy tehdä uusi vaunu postaus nyt lähiaikoina ja kertoa enemmin kokemuksista yhteen paikkaan kuvien keran, kun kysymyksiä näyttää ihmisillä riittävän :D Laitoin rikkimenneestä kurkistusikkunasta Babytownille viestiä kuvan kanssa, ja valmistaja lähetti meille kotiin kokonaan uuden kuomun, viallisen kurkistusikkunan vuoksi, Joten rikkoontuminen ei ole hyväksyttävää suomenkaan pakkaskeleillä normaalikäytössä.

    VastaaPoista
  29. Hei, löysin ihan sattumalta blogisi ja kiinnostuin todellla paljon Tutek Amberoista, vaikuttaisi olevan hyvä hinta-laatu suhde. Mielellään luen lisää kokemuksiasi vaunuista :) Lähinnä kiinnostaa, kuinka hyvin kulkee erilaisissa maastoissa ja sääolosuhteissa. Kiitos hyvästä postauksesta!

    VastaaPoista
  30. Aivan jätti kiitos tästä palstasta!!!
    Sai vähä etsiä että jotakin kokemuksia löytää tai tietoa ylipäätään näistä vaunuista -
    tänään siis kohta kohta vaunukaupoille :)

    VastaaPoista