tiistai 16. heinäkuuta 2013

Taimin nurkka


Taimille on nyt makuuhuoneeseen järjestetty oma "nurkka". Kun meidän sänkyä käännettiin, tuli huoneen toiseen päähän enemmän tilaa Taimin tavaroille, ja haimme heti eilen sitten noille tavaroille reilun kokoisen hyllykön. Hyllyyn tulemme hankkimaan pinkkejä koreja/laatikoita tavaroita ja tulevia leluja ja vaatteita varten. Kauniinvärisiä käyttövaatteita säilytämme pinkissä tikashyllyssä seinustalla. Tylsät arkivaatteet, sukat ja pipot säilyy täst edes uuden hyllykön kauniissa koreissa. Vielä toistaiseksi lähes kaikki hyllyt ammottavat tyhjyyttään!
Valkoista seinämaalia tarvitaan pieni purkki, yksi seinä on makuuhuoneesta yhä maalaamatta ja näyttää kauhealle ruuvinreikineen.
Hyllyn takana oleva led-valolista toistuu kuvissa epäluonnollisen voimakkaana. Valon väri on vaihdeltavissa.
Tein entisestä vuodekatoksestamme Taimi-kullalle "mobilen", johon ripustin kaikki lelut jotka eivät kestäisi pikkukätösten leikkiä, mutta joita on kiva katsella, kun ne ilmavirran mukana keinahtelevat Taimin köllötellessä sängyssä.
Sängyn yllä on myös taulu johon olen kiinnittänyt vanhan kauniin kellon, sekä vauvoille suunniteltuja kauniita taidekortteja .

Kohta olisi aika siirtyä kehdosta pinnasänkyyn. Pinnasängyn tahtoisin Taimille ehkä pinkkinä!













2 kommenttia:

  1. Voi ompas suloinen nurkkaus! Ihana tuo kehtokin, me pohdittiin tuollaisen hommaamista, mutta se sitten jäi :)

    VastaaPoista
  2. Tämä onkin isovanhemmilta Taimilla "lainassa". Taimin isikin on nukkunut vauvana samaisessa kehdossa :) tuskin olisi kehtoa meillekään erikseen ostettu,kalliita kapistuksia ottaen käyttöiän huomioon.

    VastaaPoista